Applen osavuositulos Q1/2015

Apple julkaisi osavuosituloksensa 27. tammikuuta 2015.

Tulos oli erityisesti iPhone-myynnin siivittämänä erittäin hyvä. Applen liikevaihto kasvoi vuosineljänneksellä melkein 30 prosenttia 75 miljardiin dollariin. Viimeisten 12 kuukauden aikana liikevaihto kasvoi noin 13 prosenttia. Myös Applen kannattavuus koheni, mikä johtui myynnin kasvusta ja iPhone 6:n menestyksestä. Myynnin kasvaessa kiinteiden kulujen osuus tuotteen hinnasta pienenee. Tätä ilmiötä kutsutaan myös suuruuden ekonomiaksi. Uuden iPhone 6:n menestys nosti katetta, sillä uutuustuotteen myyntihinta on korkea. Iphonen keskimääräinen myyntihinta nousi yli 680 dollariin per puhelin.

Tulosta Apple teki vuosineljänneksellä 3,06 dollaria osaketta kohden.

Kirjoitin 12.2.2013 Rikastimen tilaajille Applen kasvumahdollisuuksista: ”Nykyisiä tuotteita ei myydä vielä kaikkien mahdollisten myyntikanavien kautta, joten esimerkiksi iPhonella on edelleen huomattava mahdollisuus kasvattaa myyntiä. Esimerkiksi China Mobile, joka on Kiinan ja samalla maailman suurin matkapuhelinoperaattori asiakasmäärällä mitattuna, ei vielä myy iPhonea. China Mobilella on Kiinassa noin 70 % markkinaosuus, joten iPhonen lanseeraus maan suurimman operaattorin asiakkaille mahdollistaisi myynnin kasvun jatkumisen Kiinassa.”

Applen ja China Mobilen yhteistyö julkistettiin joulukuussa 2013. IPhonen myynti China Mobilen myymälöissä alkoi tammikuussa 2014. Applen myynti Kiinassa kasvoi päättyneellä vuosineljänneksellä 70 prosenttia ja oli jo yli 16 miljardia dollaria.

Muutamia huomioita Applen konferenssipuhelusta, jossa yhtiön pääjohtaja Tim Cook ja talousjohtaja Luca Maestri kommentoivat tulosta:

– ”Mac-tietokoneiden myynti oli ennätykselliset 6,9 miljardia dollaria. – – Markkinaosuutemme on kasvanut nyt 34:llä viimeisestä 35:stä vuosineljänneksestä.”

– ”Vuosineljänneksen päättyessä meillä oli 178 miljardia dollaria käteistä ja arvopapereita.”

– ”Käytimme 5 miljardia dollaria ostaaksemme 45 miljoonaa omaa osakettamme avoimilta markkinoilta, minkä lisäksi ostimme 8 miljoonaa osaketta ASR-ohjelman puitteissa.” (ASR = accelerated share repurchase)

– ”Olemme nyt käyttäneet 103 miljardia 130 miljardin dollarin pääoman palautuksen ohjelmasta sisältäen 73 miljardin dollarin omien osakkeiden ostot. Pääoman palautusohjelmaa on jäljellä vielä neljä vuosineljännestä. Aiomme ilmoittaa ohjelman päivityksestä huhtikuussa toisen vuosineljänneksen tulosjulkistuksen yhteydessä.”

Käteisen määrä Yhdysvaltoihin siirrettynä olisi nyt jo noin 19,5 dollaria osaketta kohden. Kasvua edellisestä vuosineljänneksestä on noin kolme dollaria per osake. 120 dollarin osakekurssista liiketoiminnan markkina-arvoa on siten 100 dollaria. Apple teki tilikaudella 2014 osakekohtaista tulosta 6,45 dollaria ja tuloksen odotetaan kasvavan kuluvalla tilikaudella. Yhtiön osaketta voi pitää edelleen kohtuuhintaisena.

Mikäli Applen uudet tuotekategoriat menestyvät, voi nykyinen osakkeen hinta osoittautua hyvinkin edulliseksi.

Lähteet: Applen tiedote osavuosituloksesta, Applen tulosjulkistuksen konferenssipuhelu ja Applen tulosjulkistuksen liite (myyntimäärät tuoteryhmittäin ja markkina-alueittain)

Oletko kiinnostunut kansainvälisestä osakesijoittamisesta? Tilaa Rikastimen analyysi- ja uutiskirje! Rikastimen lukijana tutustut mielenkiintoisiin yhtiöihin, pääset lukemaan laadukkaita ja helposti ymmärrettäviä analyysejä ja opit sijoittamaan tuottavasti. Rikastin on pitkäjänteisen kansainvälisen osakesijoittamisen äänenkannattaja. Rikastu hitaasti™. — Rikastin ei anna sijoitussuosituksia tai -neuvontaa.