Applen osavuositulos Q1/2021

Apple julkaisi tilikautensa 2021 ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksensa 27.1.2021.

Tulos oli ilmiömäisen hyvä. Yhtiön liikevaihto kasvoi peräti 21 prosenttia ja oli huikeat 111 miljardia dollaria. Iphonen uusimmat versiot kävivät hyvin kaupaksi. Palveluiden osuus on jo 14 prosenttia Applen liikevaihdosta. Yhtiön kannattavuus on kohdillaan. Voittoa viivan alle jäi lähes 29 miljardia dollaria, eli 1,68 dollaria osaketta kohden.

Applen nettokassa yli kahdeksankymmentä miljardia. Yhtiöllä on siten rahkeita mittaviin omien osakkeiden takaisinostoihin, mikä onkin yhtiölle keskeinen tapa käyttää rahojaan. Applella ei ole ollut tapana tehdä kovin isoja yritysostoja.

Applen arvostustaso P/E-luvulla mitattuna on kuluvan vuoden tulosennusteella kolmenkymmenen paikkeilla, joten edulliseksi yhtiön osaketta ei voi enää sanoa. Vain kaksi vuotta sitten tilanne oli erilainen, kun kirjoitin Q1/2019 tuloksen analyysin yhteydessä: ”Jos osakekurssista vähentää yhtiön nettokassan – – jää liiketoiminnan markkina-arvon P/E-luvuksi vain 12. Osakkeen arvostustasoa voi siten pitää huomattavan edullisena, jos uskoo, että osakekohtainen tulos kasvaa jatkossa edes maltillisesti.”

Applen kasvu on edelleen kovaa ja yhtiön kannattavuus on erinomaisella tasolla. Yhtiöllä on myös mahdollisuus kasvaa edelleen sekä nykyisten että mahdollisten uusien tuotekategorioiden menestyksen myötä.

Oletko kiinnostunut kansainvälisestä osakesijoittamisesta? Tilaa Rikastimen analyysi- ja uutiskirje! Rikastimen lukijana tutustut mielenkiintoisiin yhtiöihin sekä pääset lukemaan laadukkaita ja helposti ymmärrettäviä analyysejä. Rikastin on pitkäjänteisen kansainvälisen osakesijoittamisen äänenkannattaja. Rikastu hitaasti™. — Rikastin ei anna sijoitussuosituksia tai -neuvontaa.