Disneyllä hyvät lähtökohdat vuoteen 2019

Kirjoitin helmikuun alussa ilmestyneessä Osakesäästäjien keskusliiton julkaisemassa Viisas Raha -lehdessä (nro 1/2019) Disneystä muun muassa: ”Yhtiön kyky nostaa hintoja ja kuluttajien vaikeus löytää korvaavia tuotteita tai palveluita kertovat liiketoiminnan laadusta. Disney on vuodesta toiseen pystynyt nostamaan palveluidensa hintoja ja houkuttelemaan mittavan yleisön sisällöilleen. – – Disneyn ja Facebookin arvostustaso on yhtiöiden kasvumahdollisuuksiin, kannattavuuteen ja liiketoiminnan vakauteen nähden edullinen.”

Disney keräsi taannoisissa 91. Oscar-palkintogaalasta jättipotin. Yhtiön Black Panther -supersankarielokuva sai kolme pystiä, ja lyhytanimaatio Bao yhden. Black Panther on sarjakuvayhtiö Marvelin hahmo ja Bao on animaatiostudio Pixarin tuotanto. Kummatkin Disneyn Oscareita keränneistä elokuvista ovat Disneyn yritysostojen myötä. Tuorein yritysosto, Lucasfilm, on sekin jo lyhyen omistusaikansa myötä osottautunut hyväksi hankinnaksi.

Disneylle voi odottaa elokuvaliiketoiminnassa menestystä myös loppuvuoden 2019 aikana. Yhdysvalloissa elokuvalippuja myyvä nettisivusto Fandango kysyi 3500 elokuvakävijältä näkemyksen odotetuimmista hittileffoista. Kymmenen kärjessä oli peräti seitsemän Disneyn elokuvaa, kärkipaikalla Avengers: Endgame. Kymmenen kärki ei edes sisällä jättimenestykseen yltäneen Frozen-animaation jatko-osaa.

Yhtiö on investoinut myös huvipuistojensa uudistamiseen. Sekä Los Angelesissa että Floridassa sijaitsevissa puistoissa avautuu myöhemmin tänä vuonna Star Wars -teemaiset alueet. Uusien elämysten voi odottaa pitävän huvipuistojen lipunmyynnin kasvussa aiempien vuosien tapaan.

Disneyn osakkeen arvostustaso on P/E-luvulla ja kuluvan tilikauden tulosennusteella noin 16, mitä voi pitää varsin edullisena Disneylle.

Oletko kiinnostunut kansainvälisestä osakesijoittamisesta? Tilaa Rikastimen analyysi- ja uutiskirje! Rikastimen lukijana tutustut mielenkiintoisiin yhtiöihin, pääset lukemaan laadukkaita ja helposti ymmärrettäviä analyysejä ja opit sijoittamaan tuottavasti. Rikastin on pitkäjänteisen kansainvälisen osakesijoittamisen äänenkannattaja. Rikastu hitaasti™. — Rikastin ei anna sijoitussuosituksia tai -neuvontaa.