Kesäkuulumisia 2014
Kaverini kysyi, miten tiiviisti olen kesällä seurannut pörssikursseja. Kesällä meni yli kuukausi, etten katsonut yhdenkään yhtiön pörssikurssia, seurannut markkinauutisia tai lukenut yhtiöiden tulosjulkaisuja. Olin siis lomalla. Mielestäni suorat osakesijoitukset eivät vaadi jatkuvaa yhtiöiden seuraamista, kun sijoittaa laadukkaisiin yhtiöihin pitkällä aikajänteellä.
Lomalla kiinnitin kuitenkin huomiota erilaisten yritysten toimintaan. Reissasin muun muassa Lontoossa, Rotterdamissa, Kölnissä ja Wroclawissa. Näissä kaupungeissa katselin minkälaisia muotiliikkeitä, pikaruokaravintoloita ja ruokakauppoja katukuvassa näkyi. Louis Vuittonilla (osa LVMH-konsernia, ks. Rikastin 5/2013) oli Kölnissä liike keskeisellä paikalla ja lähistölle oli avattu kesäkuussa Michael Korsin myymälä. Edulliset elintarvikekaupat (Lidl, Aldi, Netto) ovat Saksassa suosiossa. Samaa edullisten hintojen strategiaa toteuttaa mm. Walmart (ks. Rikastin 7/2013). Lontoossa Coachilla (Rikastin 9/2013) oli edustava liike ostoskatu Regent Streetillä, mutta yhtiö on joutunut turvautumaan alennusmyynteihin. Kuluttajatuotteisiin liittyvää liiketoimintaa voi siis analysoida helposti lomallakin.
Yhtiöt eivät ole lomailleet kesällä, joten seuraavaksi muutaman Rikastimessa esitellyn yhtiön kesäkuulumisia.
Tesla
Yhtiö on allekirjoittanut aiesopimuksen suuren akkutehtaan, ”Gigafactoryn”, rakentamisesta yhteistyössä Panasonicin kanssa. Rakentamisen on tarkoitus alkaa ensi vuonna ja valmista pitäisi olla 2020 mennessä. Yhtiön esitemateriaalin Gigafactorystä voi ladata tästä.
Yhtiön esittelyn yhteydessä (Rikastin 2/2013) arvioin vuoden 2014 tuotannoksi yhteensä 33 800 autoa. Yhtiön nykyiset näkymät tuotannon määrästä ovat 35 000 autoa kuluvana vuonna. Arvioin samaisessa numerossa vuoden 2015 myynniksi 44 200 autoa. Tesla on investoinut tuotantolinjansa automaatioon ja yhtiö pystyy nostamaan kuluvan vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä tuotantonsa yli tuhanteen autoon viikossa. Yhtiön tavoite on aloittaa Model X -maastoauton sarjatuotanto keväällä 2015. Yhtiön autojen myyntiä on toistaiseksi rajoittanut vain tuotantokapasiteetti, joten en yllättyisi yli 50 000 auton myynnistä vuonna 2015. Vuodelle 2016 yhtiö ennakoi jopa yli 100 000 auton myyntiä. Yhtiö jatkaa lupaavalla kasvu-uralla, mutta osakkeen arvostustaso on noussut samalla korkeaksi.
IBM
IBM:n myynti on ollut alavireistä jo pidempään. Vaikeuksien ansiosta yhtiön arvostustaso on painunut alhaiseksi. IBM on ottanut äskettäin lisää velkaa ostaakseen aiempaa suuremman määrän omia osakkeitaan takaisin. Yhtiö osti toisella vuosineljänneksellä omia osakkeitaan peräti 3,7 miljardilla dollarilla (noin 2 prosenttia yhtiön markkina-arvosta) ja nosti keväällä osinkoaan 15 prosentilla.
McDonald’s
Venäjän viranomaiset tutkivat yhtiön tuotteiden laatua, mikä saattaa johtaa joidenkin tuotteiden myyntikieltoihin. Venäjän asettamat elintarvikkeiden maahantuontikiellot tulevat vaikeuttamaan yhtiön toimintaa maassa. McDonald’silla on noin 400 ravintolaa Venäjällä. Lisäksi yhtiöllä on paljon ongelmia myyntinsä kasvattamisen kanssa, mutta osakkeen arvostustaso on kohtuullinen.
Oracle
Oracle ilmoitti kesäkuussa ostavansa Micros Systemsin noin viidellä miljardilla dollarilla. Tämä on Oraclelle tavanomaista suurempi yritysostos, mutta sellainen, johon yhtiöllä on hyvin varaa. Micros tekee ohjelmistoja hotelli- ja ravintola-alalle, joten ostos laajentaa Oraclen asiakaskuntaa ja tuotevalikoimaa. Microksen asiakkaita ovat esimerkiksi Starbucks, hotelliketju Hyatt sekä Ikea.
Oletko kiinnostunut kansainvälisestä osakesijoittamisesta? Tilaa Rikastin, jonka tyypillisessä numerossa esitellään kaksi mielenkiintoista yhtiötä pitkäaikaisen osakesijoittajan näkökulmasta. Rikastimen lukijana tutustut mielenkiintoisiin yhtiöihin, pääset lukemaan laadukkaita ja helposti ymmärrettäviä analyysejä ja opit sijoittamaan tuottavasti.