Pieleen meni

Mietin äskettäin sitä, mikä on ollut epäonnistunein analyysini osakesijoittamiseen liittyen. Niitä on monta. Alla on muutama esimerkki vuosien varrelta.

Pankkikriisi

Arvioin vuonna 2006, että Royal Bank of Scotland on arvostustasoltaan edullinen yhtiö, sillä sen markkina-arvo oli suunnilleen yhtiön tasearvon suuruinen ja yhtiö maksoi noin neljän prosentin osinkoa. Vuonna 2008 Ison-Britannian valtio tuli pankin pääomistajaksi, kun yhtiö joutui tekemään suuria alaskirjauksia luottomarkkinoihin liittyvistä omistuksistaan.

IT-kupla

Vuonna 2000 arvioin, että ranskalaisen mikropiirejä valmistavan STMicroelectronicsin markkina-arvo kasvaisi tulevaisuudessa, sillä yhtiön mikropiirejä käytetään muun muassa mobiililaitteissa, joiden myynnin arvioin kasvavan tulevaisuudessa. Yhtiön arvostustaso oli kuitenkin vuonna 2000 niin korkea, että mikropiirien kysynnän kasvusta huolimatta yhtiön markkina-arvo on kutistunut kahdeksasosaan vuoden 2000 tasosta.

Pienet kiinalaiset kulutustavara- ja maatalousalan yritykset

Kävin vuonna 2009 Kiinassa ja arvioin, että maassa on tulevaisuudessa kasvava kysyntä maatalouden tehostamiselle sekä kaupungistumisen ja keskiluokkaistumisen myötä monenlaisille kulutustavaroille ja elintarvikkeille.

China Nutrifruit Group valmisti muun muassa karviais-, mustikka-, mansikka- ja omenamehua. Yhtiön markkina-arvo suhteessa yhtiön tulokseen vaikutti edulliselta. Kesäkuussa 2012 yhtiön osake poistettiin New Yorkin pörssistä.

China Marine Food Group valmistaa kuivattuja kalasnackseja sekä leväjuomaa. Yhtiön myynti ja tulos olivat kasvussa ja markkina-arvo oli pieni suhteessa tulokseen. Japanin tsunami ja ydinvoimalaonnettomuus sai kiinalaiset välttelemään kalatuotteita, joten myynti romahti ja yhtiön tulos oli pari vuotta tappiolla.

Yongye International valmistaa kasviravinnetta. Kirjoitin yhtiöstä jo maaliskuussa. Yhtiön myynti ja osakekohtainen tulos on kasvanut hyvää vauhtia ja tulos on jo yli dollarin osaketta kohden. Yhtiöstä on tehty ostotarjous hintaan 6,6 dollaria per osake. Normaaliolosuhteissa voimakkaasti kasvava ja yli dollarin osakekohtaista tulosta tekevä yritys ostettaisiin pörssistä ulos hintaan 20-30 dollaria.

Oletko kiinnostunut kansainvälisestä osakesijoittamisesta? Tilaa Rikastin, joka esittelee jokaisessa numerossaan kaksi mielenkiintoista yhtiötä pitkäaikaisen osakesijoittajan näkökulmasta. Rikastimen lukijana tutustut mielenkiintoisiin yhtiöihin, pääset lukemaan laadukkaita ja helposti ymmärrettäviä analyysejä ja opit sijoittamaan tuottavasti.