Amer Sports kasvaa vauhdilla
Kirjoitin Viisas Raha -lehden numeroon 3/2024 artikkelin Amer Sportsista (NYSE: AS). Mainitsin tuolloin, että Arc’teryx-brändi on yhtiön syömähammas ja totesin yhtiön kasvuajuriksi sekä samalla myös riskiksi Kiinan kuluttajamarkkinan. Nostin esiin myös, että yhtiöllä on suuri velkataakka, joten rahavirtoja menee uusien myymälöiden avaamisen ja muiden kasvuivestointien lisäksi velkataakan pienentämiseen.
Amer Sports on onnistunut kahden edellisen vuoden aikana liiketoimintansa kasvattamisessa yli kaikkien odotusten.
Helmikuun 2024 pörssilistautumisen yhteydessä Amer Sports ei ollut vielä julkaissut tilikauden 2023 tulostaan, joten yhtiö kertoi vuoden 2022 liikevaihdoksi 3,5 miljardia dollaria ja että vuonna 2023 kolmen ensimmäisen vuosineljänneksen aikana liikevaihto oli kasvanut kolmekymmentä (30) prosenttia.
Vuonna 2025 Amer Sportsin liikevaihto kasvoi 27 prosenttia 6,6 miljardiin dollariin. Kuluvalle vuodelle yhtiö ennakoi myös vahvaa, noin kahdenkymmenen prosentin liikevaihdon kasvua.
Yhtiö on myös parantanut kannattavuuttaan. Vuonna 2022 yhtiön myyntikate oli lähes viisikymmentä prosenttia. Vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä yhtiön raportoima oikaistu myyntikateprosentti oli kasvanut jo kuuteenkymmeneen.
Pörssilistautumisen jälkeen yhtiöllä ollut velkataakka on myös sulanut sekä vahvan kassavirran että markkinoilta kerätyn rahoituksen myötä. Pörssilistautumisessa yhtiö keräsi 1,5 miljardia dollaria, minkä jälkeen vuoden 2024 ensimmäisen vuosineljänneksen lopussa Amer Sportsin nettovelka oli 1,7 miljardia dollaria. Listautumisensa jälkeen yhtiö keräsi markkinoilta vielä saman vuoden kuluessa yhden miljardin dollarin varat, joten vuoden 2024 lopussa Amer Sportsin nettovelka oli enää 591 miljoonaa dollaria.
Maaliskuussa 2026 yhtiö laski jälleen liikkeelle uusia osakkeita, joista saadulla rahoituksella yhtiö maksoi velkansa pois ja yhtiö on nyt nettovelaton. Amer Sportsin nettokassa oli ensimmäisen vuosineljänneksen lopussa 539 miljoonaa dollaria.
Amer Sportsin oma arvio kuluvan vuoden osakekohtaisesta tuloksesta on 1,18-1,23 dollaria. Kun yhtiön pörssikurssi on noin 33 dollaria, on eteenpäin katsova P/E-luku noin 27-28.
Amer Sports raportoi toisen vuosineljänneksen tuloksensa 18.8. Yhtiön oma ohjeistus osakekohtaiseksi tulokseksi on 0,08-0,10 dollaria. En yllättyisi, jos yhtiö ylittää tulosohjeistuksensa toisen vuosineljänneksen ja koko vuoden 2026 osalta. Osake ei ole halpa, mutta yhtiön viimeaikaiset näytöt vahvasta kasvusta ja hyvästä kannattavuuskehityksestä ovat olleet vakuuttavia.
Oletko kiinnostunut kansainvälisestä osakesijoittamisesta? Tilaa Rikastimen analyysi- ja uutiskirje! Rikastimen lukijana tutustut mielenkiintoisiin yhtiöihin sekä pääset lukemaan laadukkaita ja helposti ymmärrettäviä analyysejä. Rikastin on pitkäjänteisen kansainvälisen osakesijoittamisen äänenkannattaja. Rikastu hitaasti™. — Rikastin ei anna sijoitussuosituksia tai -neuvontaa.