Applen osavuositulos Q3/2024

Apple julkaisi elokuussa tilikauden kolmannen neljänneksen tuloksensa. Luvut olivat perinteiseen tapaan murskaavan hyviä. Ainut heikko kohta tuloksessa oli myynnin pienentyminen Kiinassa. Korkeakatteiset palvelut puolestaan vetivät hyvin.

Kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana yhtiö on tehnyt osakekohtaista tulosta jo 5,11 dollaria. Neljännellä kvartaalilla yhtiön voi ennakoida tekevän noin 1,6 dollarin tuloksen, joten koko vuoden osakekohtainen tulos yltäisi 6,7 dollariin.

Applella on noin 150 miljardia dollaria käteistä, mutta velkaakin on lähes sata miljardia. Merkittävä osa käteisvaroista on Yhdysvaltain ulkopuolella, joten näiden rahojen siirto USA:han esimerkiksi osingonmaksua varten aiheuttaisi veroseuraamuksen. Nettokassa osaketta kohden on nämä verokustannukset huomioituna noin 2,7 dollaria per osake. Applen 130 dollarin osakkeen hintaan nähden nettokassan vaikutus ei ole enää kovin suuri, kun yhtiö on systemaattisesti pienentänyt nettokassapositiotaan ostamalla omia osakkeitaan.

Nettokassa huomioiden liiketoiminnan arvostustasoksi tulisi kuluvan vuoden tulosennusteella ja P/E-luvulla mitattuna tasan 19. Ilman kassan huomiointia osakkeen arvostustaso on P/E 19,4. Osaketta ei voi pitää erityisen kalliina, etenkin kun palveluiden osuus yhtiön bisneksestä on kasvanut vakaasti.

Oletko kiinnostunut kansainvälisestä osakesijoittamisesta? Tilaa Rikastimen analyysi- ja uutiskirje! Rikastimen lukijana tutustut mielenkiintoisiin yhtiöihin sekä pääset lukemaan laadukkaita ja helposti ymmärrettäviä analyysejä. Rikastin on pitkäjänteisen kansainvälisen osakesijoittamisen äänenkannattaja. Rikastu hitaasti™. — Rikastin ei anna sijoitussuosituksia tai -neuvontaa.