Coachilta heikko osavuositulos

Käsilaukkufirma Coach julkisti tilikauden 2014 toisen vuosineljänneksen tuloksensa  22.1.2014.

Yhtiön myynti laski 6 %, mikä johti johti nettotuloksen lähes 16 %:n laskuun. Omien osakkeiden takaisinostojen ansiosta osakekohtainen tulos pieneni vain 14 %:a.

Positiivisia asioita olivat myynnin kasvaminen Yhdysvaltain ulkopuolella 2 %:lla. Valopilkkuna oli erityisesti Kiina, jossa myynti kasvoi 25 %. Yhtiön johto mainitsi miesten kenkien myyneen hyvin, mutta tästä ei annettu erillisiä lukuja.

Huolet yhtiön myynnin kehittymisestä ovat saaneet osakekurssin painumaan tasolle, joka ei oleta yhtiön pystyvän kääntämään myyntiään uudelleen kasvuun. Kuten Rikastimessa (joulukuu/2013) aiemmin on todettu, yhtiö on aiemminkin pystynyt uudistumaan kovassa kilpailussa. Jos yhtiö pystyy kääntämään myyntinsä nousuun tälläkin kertaa, on osake houkuttelevan edullinen.

Lähde: 8-K-raportti osavuosituloksesta (tiedote PDF:nä)

Oletko kiinnostunut kansainvälisestä osakesijoittamisesta? Tilaa Rikastin, jonka tyypillisessä numerossa esitellään kaksi mielenkiintoista yhtiötä pitkäaikaisen osakesijoittajan näkökulmasta. Rikastimen lukijana tutustut mielenkiintoisiin yhtiöihin, pääset lukemaan laadukkaita ja helposti ymmärrettäviä analyysejä ja opit sijoittamaan tuottavasti.